Kiertopalkinnot

Kuopion Rallykoirat ry haluaa palkita vuosittain oman yhdistyksensä ahkerimpia ja menestyneimpiä kisakoirakoita!


Vuoden rally-tokokoira, vuoden rally-tokotulokas ja vuoden rally-tokotsemppari

  • Kilpailusarjoja on kolme: vuoden rally-tokokoira, vuoden rally-tokotulokas sekä vuoden rally-tokotsemppari. 
  • Koiran ohjaajan tai omistajan tulee olla Kuopion Rallykoirat ry:n jäsen.
  • Vuosittainen kilpailukausi on 1.1.–31.12., kilpailuun voi osallistua KuRan jäsenyyden aikana saavutetuilla tuloksilla
  • Vuoden rally-tokokoira -kiertopalkinnon, vuoden rally-tokotulokas -kiertopalkinnon ja vuoden rally-tokotsemppari -kiertopalkinnon omistaa Kuopion Rallykoirat ry. Kiertopalkinnot jaetaan vuosittain Kuopion Rallykoirat ry:n kevätkokouksessa. 
  • Kiertopalkinnon haltijat ovat täydessä vastuussa kiertopalkinnoista ja ovat velvollisia toimittamaan kiertopalkinnot tammikuun loppuun mennessä Kuopion Rallykoirat ry:n hallitukselle.
  • Ohjeet kilpailuihin osallistumiseen lähetetään kaikille jäsenille vuoden alussa jäsenkirjeen yhteydessä.
  • Vuosittaiset kiertopalkinnot (yksi tai useampi) voidaan jättää myös jakamatta, mikäli sopivia ehdokkaita palkinnon saajiksi ei ole. 








VUODEN RALLY-TOKOKOIRA

Vuoden rally-tokokoirakilpailuun voivat osallistua kaikki kyseisenä vuonna kilpailleet koirat.






TULOS

ALO

AVO

VOI

MES

100

4

5

6

7

90–99

3

4

5

6

80–89

2

3

4

5

70–79

1

2

3

4



ALO

AVO

VOI

MES

RTK1-4

1

2

3

4

RTVA

-

-

-

3


LISÄPISTEET

1.sija

2.sija

3.sija

Piirinmestaruus

3

2

1

SM-kilpailut*

4

3

2

*SM-kilpailuissa mestariluokassa mukaan lasketaan vain karsintaradan tulos.


Pisteitä laskettaessa otetaan huomioon enintään viisi (5) parasta tulosta ja lisäpisteisiin oikeuttavat suoritukset. Pisteet lasketaan ainoastaan virallisten kilpailujen yksilösuorituksista.

Mikäli useampi koira saa saman pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos saman pistemäärän saaneet koirat kilpailevat samassa luokassa, lasketaan kilpailuista saadut pisteet yhteen ja korkeimman pistemäärän saanut koira voittaa. Myös mestariluokassa kilpailevilta koirilta lasketaan kolme parasta tulosta. Jos pisteet tämänkin jälkeen menevät tasan, voittaa koira, jolla on korkeampi pistemäärä yksittäisestä kilpailusta. 








VUODEN RALLY-TOKOTULOKAS

Vuoden rally-tokotulokaskilpailuun voivat osallistua vain ne koirat, jotka kilpailivat virallisissa rally-tokokilpailuissa ensimmäistä kertaa vuoden aikana.






TULOS

ALO

AVO

VOI

MES

100

4

5

6

7

90–99

3

4

5

6

80–89

2

3

4

5

70–79

1

2

3

4



ALO

AVO

VOI

MES

RTK1-4

1

2

3

4

RTVA

-

-

-

3


Pisteitä laskettaessa otetaan huomioon enintään viisi (5) parasta tulosta. Vuoden rally-tokotulokaskilpailussa ei jaeta lisäpisteitä. Pisteet lasketaan ainoastaan virallisten kilpailujen yksilösuorituksista.

Mikäli useampi koira saa saman pistemäärän, voittaa ylemmässä luokassa kilpaileva koira. Jos saman pistemäärän saaneet koirat kilpailevat samassa luokassa, lasketaan kilpailuista saadut pisteet yhteen ja korkeimman pistemäärän saanut koira voittaa. Myös mestariluokassa kilpailevilta koirilta lasketaan kolme parasta tulosta. Jos pisteet tämänkin jälkeen menevät tasan, voittaa koira, jolla on korkeampi pistemäärä yksittäisestä kilpailusta. 



VUODEN RALLY-TOKOTSEMPPARI

Vuoden rally-tokotsemppari -palkinto on vuoden rally-tokokoiraa ja vuoden rally-tokotulokasta vähemmän numeerinen palkinto. Tämän palkinnon saaminen ei ratkea vain kisatulosten perusteella, vaan rally-tokotsempparikisassa arvioidaan paljon muutakin!

Vuoden rally-tokotsemppari -palkintokisaan voivat osallistua kaikki koirakot kisatuloksista riippumatta. Ja ehkä juuri siksi! Kuopion Rallykoirat ry haluaa palkita innokkaita kisaajia, ahkeria tulosten tavoittelijoita ja kehän laidalla keikkuvia kisakavereita - vaikka tuloksissa ei olisi hurraamista. Mikäli sinulta löytyy pitkä rivi hylättyjä kisoja, olet kisasta toiseen jäänyt vaille valiotulosta, jaksat roikkua kisapaikalla tsemppamassa muita omien suoritusten lomassa tai lähdet kisamatkoille kannustusjoukoiksi silloinkin, kun oma koirasi ei pääse kisaamaan - olet juuri etsimämme ahkera tsemppari! Tämä palkinto on heille, jotka jaksavat harrastaa, treenata ja kisata, tuloksista viis!

Vuoden rally-tokotsemppari -palkintoon voit ehdottaa ketä tahansa Kuopion Rallykoirien jäsentä - paitsi itseäsi. Kiitä siis mahtavinta kisaturistia, upeinta treenikaveria ja motivoivinta tsemppiseuralaistasi ilmiantamalla hänet mukaan kilpailuun!












Nämä palkintosäännöt on hyväksytty Kuopion Rallykoirat ry:n hallituksessa 11.3.2024.